Uutiset

Päivitetty 13.1.2012 11:19, julkaistu 13.1.2012 10:56

Sähköt katkeilevat pätkittäin – edelleen

Sähköt katkesivat seudulla torstaina iltapäivällä monista talouksista Keuruulla, Multialla ja Petäjävedellä. Syynä on lumen painamat puut, jotka painuvat sähkölinjoja vasten. Tilanteeseen ei ole sään suhteen odotettavista helpotusta lähimmän vuorokauden aikana, sillä lunta on ennustettu tulevan vielä lisää.

Keuruun Sähkö Oy:n asiakkaista noin 8000 on kärsinyt sähkökatkoksista viimeisen vuorokauden aikana. Tällä hetkellä sähköttömiä talouksia on Keuruun Sähkön jakeluverkon alueella noin 1000–1500.

Multialla on edelleen runsaasti talouksia ilman sähköä Tarhapään, Pirttiperän ja Markkulan alueella. Keuruun puolella sähköttä ollaan muun muassa Lautaperällä ja Riihosta Kolhoon päin.

Keuruun Sähkön toimitusjohtaja Tapio Ollilan mukaan tilanne ei helpota vielä tämän päivän aikana, vaan tilanne voi jatkua samanlaisena useamman vuorokauden.

Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:n käyttöpäällikkö Juha Koivula kertoo, että Pihlajavedellä ovat sähköt katkeilleet asiakkailta pariin kolmeenkin kertaan samalla jakelualueella. Sähköttä on ollut muutamia kymmeniä asiakkaita. Ongelmia on ollut varsinkin Yltiässä ja Mäkikylän seudulla. Sähkökatkojen pituus on ollut keskimäärin 1–3 tuntia.

– Tällä hetkellä Yltiän muuntopiirissä ja Jyväsjärvi-Pesämäki alueella on sähköttä 20 taloutta, kertoo Koivula.

Petäjävedellä on tällä hetkellä sähköttä reilut 900 taloutta. Runsaasti sähköttömiä talouksia on muun muassa Kintauksen, Vehkan ja Kapakallion suunnilla.

Lue aiheesta enemmän maanantain Suur-Keuruusta.



AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)16.1.2012 11:24

Tässäpä tyyppiesimerkki keskustelusta näillä palstoilla!!
Jotkut keskustelee asiasta. Toiset puhuu itsekseen puista ja toiset heinistä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 13:43

Miten tämä kommentti tähän juttuun liittyy? Mene muualle avautumaan elukoistasi!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.1.2012 21:41

Mikäli olette tehneet toistaiseksi voimassaolevan metsästysvuokrasopimuksen 6 kuukauden irtisanomisajalla (yleisintä) maatilastanne/metsäpalstastanne, tulisi teidän tämän tammikuun aikana irtisanoa metsästysvuokrasopimus. Teidän ei tarvitse perustella irtisanomista millään tavalla. Kannattaa tehdä irtisanominen todisteellisesti.
Sitten viimeistään 1.8. olette vapaa tekemään uuden sopimuksen haluamanne tahon kanssa. Muutosten ei pidä olla seuroille mikään ongelma. Maanomistajat vain käyttävät omia oikeuksiaan.PISTE.
Yleisintä on ollut, että on vuokrattu kaikki metsästysoikeus eikä ole pidätetty esim. pienriistanmetsästysoikeutta omalle perheelle ja tuleville vävyille jne... Joku haluaa rauhoittaa esim. metsäkanalinnut. Joku vaatii metsäkauriin omaksi riistakseen. Sellaista elämä on.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  2. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 73

  3. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  4. Riihon Peräjärvi sai lintupallot

    LUONTO 15.5. 15:09 121

  5. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 1217

  6. Ratapenkereen korjaus katkaisee liikenteen Korkeakoskella

    KYLÄLUUTA 14.5. 15:49 150

  7. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 1911

  8. Auton konepellillä istunut selvisi kolarista vahingoitta

    UUTISET 13.5. 09:51 223

  9. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 2311

  10. FCK yllätti KeuPan

    URHEILU 12.5. 13:26 250

  1. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 2481

  4. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  5. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  6. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  7. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23896

  10. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Poliisilla mopometrit käytössä

    UUTISET 11.5. 10:48 3123

  3. Kotimäet vaativat itseoikaisua

    UUTISET 8.5. 10:10 4426

  4. Mika Lamminen otteli vapaaottelun SM-kultaa

    URHEILU 8.5. 08:46 484

  5. Vettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä

    UUTISET 8.5. 12:42 412

  6. Itä voitti täpärästi kuntoiluottelun

    KUNNON JUTTU 9.5. 17:11 352

  7. KHO hylkäsi Järvenpään ja Lampisen seututerveyskeskus-valituksen

    UUTISET 9.5. 14:26 3853

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  10. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  3. Keskusteluaukeama näyttää mallia

    UUTISET 30.3. 11:03 1866

  4. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  6. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23819

  10. Puheenjohtajan ääni ratkaisi kuntaliitoskannan

    UUTISET 2.4. 21:15 171109

  1. Valokuitu kiinnosti Multialla

    UUTISET 21.4. 14:52 84 80 27

  2. Keuruu tarkensi ehdotustaan Mänttä-Vilppulalle

    UUTISET 8.5. 09:13 56 57 20

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 248 1 18

  4. Kuka uitetaan tänä vuonna?

    UUTISET 26.4. 11:15 84 42 18

  5. Koop Arposesta tuli kraananeuvos

    UUTISET 30.4. 20:02 44 22 15

  6. Turvekaavan määräyksiä kiristetään

    UUTISET 19.4. 13:15 99 31 15

  7. Pihlajaveden ala-asteelle rahaa taidekasvatukseen

    UUTISET 4.5. 10:41 40 13 15

  8. Nainen kärysi ratista Keuruulla

    UUTISET 22.4. 09:45 42 15 14

  9. Pohjosen valitus Tervan palovarastosta nurin

    UUTISET 8.5. 09:33 38 12 14

  10. Kansallista veteraanipäivää vietettiin seudulla

    UUTISET 27.4. 16:23 47 5 14

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot