Uutiset

Päivitetty 12.1.2012 11:24, julkaistu 12.1.2012 11:20

Luistelujäät hyvät, ladutkin kohtalaiset

Kuntoilijat pääsevät luistelemaan ja hiihtämään Keuruun ulkoilupaikoilla jo hyvin. Talviset olosuhteet ovat antaneet mahdollisuuden kunnostaa hiihtolatuja ja jäitä vuodenvaihteesta lähtien.

– Lumen syvyys koneellisesti ajettuihin latuihin ei ole vielä aivan riittävä erinomaisiin olosuhteisiin. Laduilla on vielä näkyvissä maata ja kiviä paikkapaikoin. Joissakin jo pohjatuilla urilla on melko lumettomiakin osuuksia. Mutta kun pohjat on ajettu, satava lumi paikkaa helpommin huonoja kohtia, sanoo vs. vapaa-aikatoimen päällikkö Heli Peltola.

– Pääsääntöisesti kaikki kuntoradat on ajettu ja ovat kohtuullisen hyvässä hiihtokunnossa. Muitakin reittejä on ajettu jonkun verran, mutta lumipeitettä odotellessa kannattaa pysyä turvallisimmilla reiteillä.

Luistelujäätilanne puolestaan on hyvä. Kaikkien koulujen ja urheilukeskuksen jäät on jäädytetty ja ne ovat hyvässä kunnossa.

– Jäitä vielä pinnoitellaan ja paksuutta lisätään, mutta jäät ovat turvallisia ja hyvässä kunnossa. Luonnon jäille ei ole vielä asiaa moottorikelkoilla tai mönkijöillä latujen tai luisteluradan tekoon, joten odottelemme jään paksuuden lisääntymistä, sanoo Peltola.

Latujen ja jäiden hoidosta vastaa Keuruun kaupungin liikuntatoimi.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)15.1.2012 13:06

Jääkaukaloihin onneksi verkko on. Mutta siitä päältä puuttu myös verkko. Yksi vahinko jo sattunut, kuinka monta vielä tarvitaan ennen kuin se oikeesti tehdään?? Ennen kuin vahinkoja sattuu enmmän. Turvallisuutta tässä ajatelen Muiden ja itseni..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.1.2012 16:07

Ketvelniemen latu on huippukunnossa, mutta te kävelijät, voitteko kävellä muualla kun ladulla!.
Kävelyreittejä on monta, mutta latureittejä yksi.
Hyviä hiihtoja!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  2. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 73

  3. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  4. Riihon Peräjärvi sai lintupallot

    LUONTO 15.5. 15:09 121

  5. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 1217

  6. Ratapenkereen korjaus katkaisee liikenteen Korkeakoskella

    KYLÄLUUTA 14.5. 15:49 150

  7. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 1911

  8. Auton konepellillä istunut selvisi kolarista vahingoitta

    UUTISET 13.5. 09:51 223

  9. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 2311

  10. FCK yllätti KeuPan

    URHEILU 12.5. 13:26 250

  1. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 2481

  4. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  5. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  6. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  7. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23896

  10. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Poliisilla mopometrit käytössä

    UUTISET 11.5. 10:48 3123

  3. Kotimäet vaativat itseoikaisua

    UUTISET 8.5. 10:10 4426

  4. Mika Lamminen otteli vapaaottelun SM-kultaa

    URHEILU 8.5. 08:46 484

  5. Vettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä

    UUTISET 8.5. 12:42 412

  6. Itä voitti täpärästi kuntoiluottelun

    KUNNON JUTTU 9.5. 17:11 352

  7. KHO hylkäsi Järvenpään ja Lampisen seututerveyskeskus-valituksen

    UUTISET 9.5. 14:26 3853

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  10. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  3. Keskusteluaukeama näyttää mallia

    UUTISET 30.3. 11:03 1866

  4. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  6. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23819

  10. Puheenjohtajan ääni ratkaisi kuntaliitoskannan

    UUTISET 2.4. 21:15 171109

  1. Valokuitu kiinnosti Multialla

    UUTISET 21.4. 14:52 84 80 27

  2. Keuruu tarkensi ehdotustaan Mänttä-Vilppulalle

    UUTISET 8.5. 09:13 56 57 20

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 248 1 18

  4. Kuka uitetaan tänä vuonna?

    UUTISET 26.4. 11:15 84 42 18

  5. Koop Arposesta tuli kraananeuvos

    UUTISET 30.4. 20:02 44 22 15

  6. Turvekaavan määräyksiä kiristetään

    UUTISET 19.4. 13:15 99 31 15

  7. Pihlajaveden ala-asteelle rahaa taidekasvatukseen

    UUTISET 4.5. 10:41 40 13 15

  8. Nainen kärysi ratista Keuruulla

    UUTISET 22.4. 09:45 42 15 14

  9. Pohjosen valitus Tervan palovarastosta nurin

    UUTISET 8.5. 09:33 38 12 14

  10. Kansallista veteraanipäivää vietettiin seudulla

    UUTISET 27.4. 16:23 47 5 14

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot