Uutiset

Päivitetty 11.1.2012 14:10, julkaistu 11.1.2012 13:59

Äänestäjiä jonoksi asti Keuruulla

Presidentinvaalien ennakkoäänestyksen ensimmäinen päivä sai äänestäjät liikkeelle Keuruulla keskiviikkona heti aamusta.

Kaupungintalolla aamun ja aamupäivän aikana omaa ehdokastaan äänestämään tulleita oli ajoittain jonoksi asti. Kahden ensimmäisen tunnin aikana äänestämässä kävi 105 henkilöä.

– Vilkasta on ollut. Ensimmäiset äänestäjät olivat paikalla heti aamuyhdeksältä, kertoi vaalitoimitsija Mirja Aho. Hän sanoi kansalaisten käyttävän nykyisin mieluusti ennakkoäänestysmahdollisuutta kaikissa vaaleissa. Erityisen innokkaasti äänestetään yleensä parina ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä.

– Tänään väen saa liikkeelle varmasti hyvä sääkin.

Kello yhdentoista aikoihin keskiviikkona äänestämässä kävi Juhani Kauhanen.

– On hyvä käydä äänestämässä ennakkoon, ettei vain kansalaisvelvollisuuden täyttäminen unohdu tykkänään. Jos toinen kierros näissä presidentinvaaleissa tulee, aion silloinkin äänestää ennakkoon.

– Meidän pitää saada Suomelle hyvä presidentti, jatkoi keuruulainen, jolla oma ehdokas oli ollut selvillä jo pidemmän aikaa. Äänestyspaikalla ehdokasta ei tarvinnut enää pohtia. Ehdokasvalinnan hän oli tehnyt puolueen ja asiakysymysten pohjalta.

Myös Multialla ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä sai väen suuntaamaan kulkunsa kohti kunnantaloa, missä äänestämään pääsi kello kymmenestä alkaen.

– Vaalit ovat saaneet äänestäjät liikkeelle. Kunnantalon ovi on käynyt tasaiseen tahtiin, kertoi keskusvaalilautakunnan sihteeri Leena Kinnunen.

Viimeinen ennakkoäänestyspäivä on 17. tammikuuta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  2. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 73

  3. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  4. Riihon Peräjärvi sai lintupallot

    LUONTO 15.5. 15:09 121

  5. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 1217

  6. Ratapenkereen korjaus katkaisee liikenteen Korkeakoskella

    KYLÄLUUTA 14.5. 15:49 150

  7. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 1911

  8. Auton konepellillä istunut selvisi kolarista vahingoitta

    UUTISET 13.5. 09:51 223

  9. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 2311

  10. FCK yllätti KeuPan

    URHEILU 12.5. 13:26 250

  1. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 2481

  4. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  5. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  6. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  7. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23896

  10. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Poliisilla mopometrit käytössä

    UUTISET 11.5. 10:48 3123

  3. Kotimäet vaativat itseoikaisua

    UUTISET 8.5. 10:10 4426

  4. Mika Lamminen otteli vapaaottelun SM-kultaa

    URHEILU 8.5. 08:46 484

  5. Vettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä

    UUTISET 8.5. 12:42 412

  6. Itä voitti täpärästi kuntoiluottelun

    KUNNON JUTTU 9.5. 17:11 352

  7. KHO hylkäsi Järvenpään ja Lampisen seututerveyskeskus-valituksen

    UUTISET 9.5. 14:26 3853

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  10. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  3. Keskusteluaukeama näyttää mallia

    UUTISET 30.3. 11:03 1866

  4. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  6. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23819

  10. Puheenjohtajan ääni ratkaisi kuntaliitoskannan

    UUTISET 2.4. 21:15 171109

  1. Keuruu tarkensi ehdotustaan Mänttä-Vilppulalle

    UUTISET 8.5. 09:13 56 57 18

  2. Kuka uitetaan tänä vuonna?

    UUTISET 26.4. 11:15 84 42 17

  3. Pohjosen valitus Tervan palovarastosta nurin

    UUTISET 8.5. 09:33 38 12 13

  4. Koop Arposesta tuli kraananeuvos

    UUTISET 30.4. 20:02 44 22 13

  5. Kansallista veteraanipäivää vietettiin seudulla

    UUTISET 27.4. 16:23 47 5 13

  6. Mies loukkaantui ulosajossa Keuruun Asunnalla

    UUTISET 1.5. 17:57 30 2 13

  7. Pihlajaveden ala-asteelle rahaa taidekasvatukseen

    UUTISET 4.5. 10:41 40 13 13

  8. Joutsen lensi sähkölankaan – sytytti pellon palamaan

    UUTISET 8.5. 10:17 39 5 12

  9. Kansanedustajat haluavat puolustusvoimien palvelukeskuksen Keski-Suomeen

    UUTISET 10.5. 14:55 32 9 12

  10. Juoma- ja ruokavesi keitettävä tällä hetkellä Petäjävedellä

    UUTISET 29.4. 09:23 38 4 12

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot