Opetusministeri vieraili Keuruulla
- Opetusministeri Jukka Gustafsson tapasi keuruulaisia torilla.
Opetusministeri Jukka Gustafsson vieraili tiistaina Keuruulla tutustumassa kaupungin koulutukseen ja Pioneerirykmenttiin. Ministerin mukaan kevään aikana maan hallituksen on päätettävä säästötoimien lisäksi myös elvytystoimista, jos työttömyys kääntyy kasvuun.
– Silloin puhutaan kymmenistä miljoonista euroista ja valmiiksi suunnitellut kouluhankkeet ovat mahdollisia, hän totesi.
Opetusministerin vierailun aikana nousi keskeiseksi asiaksi myös Pioneerirykmentin tulevaisuus. Yhdessä kansanedustaja Susanna Huovisen kanssa Gustafsson katsoi, että puolustusvoimien uudistus on kaikkien hallituspuolueiden asia. Sitä ei jätetä puolustusministerin yksinoikeudeksi.
Gustafsson totesi, että Pioneerirykmentti on toimiva kokonaisuus, jonka hajottaminen ei ole taloudellisesti järkevää eikä muutenkaan perusteltua. Huovinen ja Gustafsson katsoivat, että aluepolitiikkakin on otettava huomioon.
Lisää Gustafssonin vierailusta keskiviikon Suur-Keuruussa.





Osuus Paikat
Kansallinen Kokoomus 20,4 % -1,9 44 -6
SDP 19,1 % -2,3 42 -3
Perussuomalaiset 19,1 % +15,0 39 +34
Suomen Keskusta 15,8 % -7,3 35 -16
Vasemmistoliitto 8,1 % -0,7 14 -3
Vihreä liitto 7,3 % -1,2 10 -5
RKP 4,3 % -0,3 9 0
KD 4,0 % -0,9 6 -1
Kuuden paikan pudotus vaalivoitto?
Ilmoita asiaton kommentti