Uutiset

Päivitetty 7.1.2012 16:22, julkaistu 7.1.2012 15:45

Rykmentissä vietetään välipäiviä

Kuva: Harri Mertaniemi
Harri MertaniemiLähetä palautetta toimittajalle
Iloisia ilmeitä kotiutusjuhlassa. Ville Huhtala, Hannu Hirvonen ja Aleksi Hokkanen kuuluivat ansiokkaasta varusmiespalveluksesta stipendein palkittujen joukkoon.

Varusmiehet vaihtuvat Pioneerirykmentissä. 373 perjantaina kotiutuneen tilalle tulee maanantaina 486 uutta.

Viikonlopun kuluessa rykmentin alokkaita kouluttamaan ryhtyvissä komppanioissa valmistaudutaan uusien varusmiesten tuloon muun muassa antamalla viimeiset valmennukset uusille varusmiesjohtajille.

Alokkaiden tulee saapua varuskuntaan maanantaina kello 16:een mennessä.

Perjantaina reserviin siirtyneiden varusmiesten kotiuttamisjuhlaa Pioneerirykmentissä vietettiin torstaina.

Rykmentinkomentaja, everstiluutnantti Jouko Rauhala oli kotiutuvien palvelukseen tyytyväinen.

– Olemme jälleen kerran onnistuneet tehtävissämme. Kouluttajien, koulutettavien ja tukihenkilöstön yhteisen työn tuloksena meiltä kotiutuu jälleen maanpuolustustahtoisia ja tehtävänsä osaavia reserviläisiä, Rauhala kehui ja kiitti viime vuoden tammi- ja heinäkuussa palvelukseen astuneita lähtijöitä.

Hän korosti puheessaan kotiutuville erityisesti varusmiespalveluksessa opitun säännöllisen liikunnan merkitystä myös siviilielämässä.

– Kuusi kymmenestä suomalaisesta ei liiku terveytensä kannalta riittävästi.

– Te olette nyt oppineet liikkumaan säännöllisesti ja nykykuntonne on hyvä. Se pitäisi nyt vain pystyä säilyttämään seuraavat 40 vuotta.

– Hyvän kunnon säilyttäminen vaatii säännöllistä liikuntaa tai hyötyliikuntaa lähes päivittäin. Sen avulla jaksatte myös opinnoissanne ja työelämässä, Rauhala muistutti.

Aiheesta enemmän Suur-Keuruussa maanantaina.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  2. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 73

  3. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  4. Riihon Peräjärvi sai lintupallot

    LUONTO 15.5. 15:09 121

  5. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 1217

  6. Ratapenkereen korjaus katkaisee liikenteen Korkeakoskella

    KYLÄLUUTA 14.5. 15:49 150

  7. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 1911

  8. Auton konepellillä istunut selvisi kolarista vahingoitta

    UUTISET 13.5. 09:51 223

  9. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 2311

  10. FCK yllätti KeuPan

    URHEILU 12.5. 13:26 250

  1. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  3. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  4. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  5. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  6. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23896

  9. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    URHEILU 18.3. 10:31 2471

  10. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2471

  2. Poliisilla mopometrit käytössä

    UUTISET 11.5. 10:48 3123

  3. Kotimäet vaativat itseoikaisua

    UUTISET 8.5. 10:10 4426

  4. Mika Lamminen otteli vapaaottelun SM-kultaa

    URHEILU 8.5. 08:46 484

  5. Vettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä

    UUTISET 8.5. 12:42 412

  6. Itä voitti täpärästi kuntoiluottelun

    KUNNON JUTTU 9.5. 17:11 352

  7. KHO hylkäsi Järvenpään ja Lampisen seututerveyskeskus-valituksen

    UUTISET 9.5. 14:26 3853

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  10. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2471

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  3. Keskusteluaukeama näyttää mallia

    UUTISET 30.3. 11:03 1866

  4. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  6. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23819

  10. Puheenjohtajan ääni ratkaisi kuntaliitoskannan

    UUTISET 2.4. 21:15 171109

  1. Keuruu tarkensi ehdotustaan Mänttä-Vilppulalle

    UUTISET 8.5. 09:13 56 57 18

  2. Kuka uitetaan tänä vuonna?

    UUTISET 26.4. 11:15 84 42 17

  3. Pohjosen valitus Tervan palovarastosta nurin

    UUTISET 8.5. 09:33 38 12 13

  4. Koop Arposesta tuli kraananeuvos

    UUTISET 30.4. 20:02 44 22 13

  5. Kansallista veteraanipäivää vietettiin seudulla

    UUTISET 27.4. 16:23 47 5 13

  6. Mies loukkaantui ulosajossa Keuruun Asunnalla

    UUTISET 1.5. 17:57 30 2 13

  7. Pihlajaveden ala-asteelle rahaa taidekasvatukseen

    UUTISET 4.5. 10:41 40 13 13

  8. Joutsen lensi sähkölankaan – sytytti pellon palamaan

    UUTISET 8.5. 10:17 39 5 12

  9. Kansanedustajat haluavat puolustusvoimien palvelukeskuksen Keski-Suomeen

    UUTISET 10.5. 14:55 32 9 12

  10. Juoma- ja ruokavesi keitettävä tällä hetkellä Petäjävedellä

    UUTISET 29.4. 09:23 38 4 12

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot