Mitä jäi mieleen vuodesta 2011?
- Lunta piisasi alkuvuodesta. Jaana Lahtikallio ja Raimo Viitanen lumitöissä Keuruuntiellä 13. tammikuuta.
Muistatko, että tammikuussa 2011 mittailtiin ennätysmäisiä lumivalleja?
Suur-Keuruu julkaisee perjantain lehdessä katsauksen kuluvaan vuoteen. Mitä sinulle jäi mieleen vuodesta 2011 Keuruulla ja Multialla?
Lumipatsas tehtiin Multialla kaksi vuotta vs. johtajana toimineelle Unto Murrolle, joka täytti 60 vuotta ja teki samaan aikaan lähtöä Rautavaaralle. Multialla on keskusteltu vilkkaasti kunnanjohtajavaalista ja parikuntahankkeesta Petäjäveden kanssa koko vuoden.
Urheilurintamalla vuosi näytti merkkinsä jo lumien aikaan, kun hiihtosuunnistajille sateli menestystä. KeuPa HT varmisti nousunsa Suomi-sarjaan. Urheilumenestys sai jatkoa kesällä useissa lajeissa.
Eduskuntavaaleissa jouduttiin toteamaan, että kolme vaalikautta Keuruuta edustaneen keskustan Lauri Oinosen äänet riittivät ainoastaan varakansanedustajan paikalle.
Keuruulla rakennettiin: Ranta-Keuruulle oli tarjolla 22 uutta tonttia ja ne kävivät kaupan kuin kuumille kiville. Keskustaan nousi kaksi kerrostaloa. Uusi Megamarket nousi vauhdilla ja avasi ovensa elokuussa. Seiponrannan palvelutalon työmaa on vauhdissa loppuvuonna.
Einari Vuorela -runokilvan voittajaksi valittiin Saila Susiluoto.
Puolukkakankaille ilmaantuneet thaimaalaiset poimijat herättivät ihmetystä ja ärtymystäkin.
Turvesuot huolestuttivat niin Multialla kuin Keuruullakin. Huolta kasvatti järviveden tumma väri, joka värjäsi pyydykset, saunasangot ja veneetkin.
Tieto armeijan koon pienenemisestä ja määrärahaleikkauksista käynnisti arvailut siitä, kuinka käy Keuruun varuskunnan. Keuruun Varikko sai kuulla pelätyn päätöksen: toiminta supistuu, mutta varikko kuitenkin säilyy.
Keuruulainen veteraaniurheilija Pentti Saukkosaari sai puolisonsa Marian kanssa presidentin kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Tulipalossa neuvokkaasti toiminut Patrik Kivinen, 13, puolestaan sai Tampereen aluepelastuslaitokselta plaketin.
Pihlajaveden kyläkauppa sulki ovensa sunnuntaina 4. joulukuuta.Viimeiset kauppiaat olivat Tia Kivimäki ja Tapio Lamminaho.
Valokuituverkon rakentaminen Multialle käynnistyi Nikaranperältä.
Mitä muuta merkittävää tapahtui vuonna 2011? Lue perjantain Suur-Keuruusta lisää ja kommentoi: Mikä sinusta oli tärkeää Keuruulla ja Multialla tänä vuonna?





PARIkunnissa Multia ja Petäjävesikin ootellaan tosi mielenkiinnolla seuraavia päätöksiä:
1. KORKEIN HALLINTO-OIKEUS?
- Jaakko Koppisen, Ari Jurvasen, Erkki Penttisen ja Olavi Palosen valitus Multian kunnanjohtajan vaalista 14.3.2011. Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi jo kertaalleen valituksen torstaina 18.8.2011. Valitusperusteet: Koppisen ja kumppaneiden valitusperusteet täysin tuulesta temmattuja: Tapio Ilomäen (kd) läsnäolo yleisön joukossa.
2. HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS?
- Jaakko Koppisen ja Reijo Vuorisen kiusantekovalitus Multian kunnan vuoden 2010 tilinpäätöksestä (kunnanvaltuusto 27.6.2011).
Multian kunta menetti harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta 700.000 euroa,koska kunnanlla ei ole lainvoimaista tilinpäätöstä vuodelta 2010. Tilinpäätös on keskeisin asiakirja, kun valtio myöntää valtionosuuksia.
3. EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES?
- Jaakko Koppisen ja Reijo Vuorisen kantelu toukokuussa 2011. Kantelu kohdistuu Markku Lapin, Tuomo Auerin, Jarkko Viitasalon, Timo Ylisen ja Unto Murron toimii Poukaman aluekeittiön hankinnassa. Tietysti koko kunnanvaltuustoa ja kunnanhallitusta unontamatta.
Kantelussa ihmetystä herättää apupoika Reijo Vuorisen rooli: hänen olisi tullut saattaa silloisena kunnan rakennusmestarina ja kunnan työsuojelupäällikkönä Poukaman keittiöasiat kuntoon. Voihan Palopelti.
Ilmoita asiaton kommentti