*

Suur-Keuruu

Uutiset

Päivitetty 20.12.2011 14:22, julkaistu 20.12.2011 14:10

Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

Multia-Seura ja turvesoiden lisääntymisestä huolestuneet kansalaiset ovat keränneet jo yli 1300 allekirjoitusta vetoomukseensa 'Hätähuuto läntisen Keski-Suomen soiden ja vesireittien puolesta'.

– Adressin allekirjoittajista multialaisia on 237 ja keuruulaisia 446, kertoo multialainen Jaakko Koppinen.

Koppisen tietojen mukaan Jämsänjokilaakson kalastusalue alkaa kerätä omalta alueeltaan allekirjoituksia.

– Lähetämme nykyisen tilanteen mukaisen adressin Keski-Suomen maakuntaliittoon palautteena 3. vaiheen maakuntakaavaan. Helmi- maaliskuussa on suunnitelmissa lopullisen 'Hätähuuto läntisen Keski-Suomen soiden ja vesireittien puolesta' adressin luovuttaminen Keski-Suomen liitolle ja maakuntavaltuustolle.

Adressin kierrättäjät ilmaisevat huolensa vaihemaakuntakaavan sisältämistä Multian turvealuevarauksista, jotka ovat neljäsosa koko maakunnan uusista turvekentistä. Keuruu, Uurainen ja Saarijärvi mukaan lukien osuus on noin puolet koko kaavan turpeenkaivualueista.

Turvetuotannon kannalta tärkeitä suoalueita ja turvetuotantoalueeksi osoitettuja alueita on Multialla yhteensä 5 437 hehtaaria ja Keuruulla 3 017 hehtaaria. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiksi alueiksi kaavaan on merkitty Multialta 1385 ja Keuruulta 412 hehtaaria. Nimenkerääjät katsovat kuitenkin, että merkintä ei turvaa luontoarvoja, vaan soille voidaan edelleen hakea ja saada turpeenkaivulupia.


AVAINSANAT:

Kommentit (13)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)6.1.2012 21:46

Susi adressissa 7250 nimeä. Paljon enempi kui suo....

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)27.12.2011 22:08

"Turpeenpoltto vähenee. Keljonlahden voimalaitoksen kattila säädetään suuremmalle puumäärälle tammikuussa. Jatkossa Rauhalahti käyttää energiantuottamisessa 40 prosenttia puuta. Puun osuus kasvaa lähes 2000 rekkakuormallisella vuodessa eli keskimäärin viidellä kuudella kuormalla päivässä. Samalla vastaava määrä turverekkoja häviää liikenteestä."

Luuleeko edellisen kirjoittaja todellakin, että tämä riittää yli 40 vuoden vesistötuhojen korvaamiseksi, ja tehdyn JKL-valtuuston päätöksen "tueksi"? Älä edes unta näe! - Kyllä kuules turve ajetaan pian kokonaan alas, ja lähtölaskenta tälle sprintille on jo alkanut. Toivottavasti ymmärrät, että Vapo-höpinät on nyt höpisty, no mercy, honey!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)27.12.2011 21:49

Susi oli susi jo syntyessään - ja nykylait on lakia, vaikka niitä joskus mulkataankin... Minähän jouluna sinäkin susi olet turvemaailmaan syntynyt? Herää jo pahvi ( = turvesusi) oikealle palstalle örisemään, ja muovaa itsestäsi vaikka turvemössöstä tehty trofee omalle turvekylpysaunallesi!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)27.12.2011 19:26

Susi adsessissa jo 4800 nimeä vaikka alkoi vasta jouluna...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.12.2011 13:49

Ravintola Mirjamissa voi allekirjoittaa adressin.
Myös netissä www.adressit.com/turve_multia

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.12.2011 16:34

Turpeenpoltto vähenee. Keljonlahden voimalaitoksen kattila säädetään suuremmalle puumäärälle tammikuussa. Jatkossa Rauhalahti käyttää energiantuottamisessa 40 prosenttia puuta. Puun osuus kasvaa lähes 2000 rekkakuormallisella vuodessa eli keskimäärin viidellä kuudella kuormalla päivässä. Samalla vastaava määrä turverekkoja häviää liikenteestä.

http://www.radiojkl.fi/index.php?mw=keljonlahti+puu+osuus+kattila+s%C3%A4%C3%A4t%C3%A4%C3%A4&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=41046&cat=1

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.12.2011 11:30

Muistakaa, KS Liiton turvekaavasta on tehtävä muistutus 30.12.2011 mennessä. Me kaikki voimme lausua asiasta mielipiteemme, ja vaatia esim JKL:n kattiloiden vaihtoa turvevapaiksi ja vain uusiutuvia energiavaihtoehtoja käyttäviksi yksiköiksi. Ja Liiton hallitusta ja valtuustoa pitää painostaa kumoamaan suunniteltu härski Turvekaavailu, joka ei ole tämän päivän saati tulevaisuuden rehellistä ja hyväksyttävää maakuntapolitiikkaa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.12.2011 08:13

Hei, Kannatusallekirjoitukset
www.adressit.com/turve_multia

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.12.2011 20:36

Pihlajavedenreitti oli vielä 60-luvun lopulla kirkasvetinen ja pohjakasvillisuudesta vapaa!
Sitten alkoi tulla soiden ojituksien seurauksena turvetta vesistöön.

Paljastetaako tulevaisuudessa em metsänkasvun lisäämiseksi tehdyt suopellot pintakasvustosta ja johdetaanko turvetta monin verroin lisää vesistöön ?
Ei, hyvät ihmiset, ei!

Turvatuotannon asemasta ehdotan, että tukirahat käytetään Pihlajaveden reitin puhdistamiseen siihen johdetusta turpeesta ja humuksen kasvattamasta sankasta pohjakasvillisuudesta.
Mietiskellään tätä tehdessämme mikä olisi luontomme kannalta kestävää liiketoimintaa näillä selkosilla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.12.2011 18:21

Hyvä juttu! Adressin voisi laittaa tiedoksi myös ympäristöministeriöön ja Mauri Pekkariselle.

J.K. kirjoittajalle 20.12: Järvivesihautajaisiahan pian joudutaankin pitämään, jos kaavan mukaiset suomäärät toteutuisivat!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 00

  2. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 21

  3. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 00

  4. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 00

  5. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 04

  6. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 00

  7. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 31

  8. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 170

  9. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 193

  10. PaRi puristi KeuPan ahtaalle

    URHEILU 18.5. 14:55 110

  1. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 170

  2. Kymppikilon hauki Tarhiasta

    UUTISET 13.5. 09:08 336

  3. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 2233

  4. What happens in Keuruu, stays in Keuruu

    UUTISET 18.5. 14:51 143

  5. Kommentoi vesien tilaa!

    UUTISET 27.11. 17:32 1123

  6. Jäsenkunnilta lausunnot uudesta sairaalasta

    UUTISET 28.11. 14:37 1142

  7. Lehdistön lakko peruuntui

    UUTISET 17.5. 12:21 172

  8. Sari Saarinen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 17.5. 12:11 205

  9. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 193

  10. Kortiton kaahari kärähti Multialla

    UUTISET 15.5. 18:11 261

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 19661

  2. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1043782

  3. Kymppikilon hauki Tarhiasta

    UUTISET 13.5. 09:08 336

  4. Eläkeaalto pyyhkii Keuruun kouluja

    UUTISET 16.5. 09:17 272

  5. Kortiton kaahari kärähti Multialla

    UUTISET 15.5. 18:11 261

  6. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91387

  7. Kerro ajatuksesi: Mistä Keuruulle 300 uutta työpaikkaa?

    UUTISET 23.2. 18:18 380107

  8. Komea kuhasaalis

    UUTISET 13.5. 09:12 261

  9. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 2233

  10. KeuPa HT palkitsi kauden päätteeksi

    URHEILU 13.5. 09:00 2733

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 19661

  2. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1043782

  3. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 1902596

  4. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91387

  5. Perussuomalaisilla kolme naisehdokasta

    UUTISET 18.9. 17:11 88455

  6. Jouluvalot puhuttavat Keuruulla

    KYLÄLUUTA 20.12. 11:38 5647

  7. Kouluraja-asia palautettiin lautakuntaan

    UUTISET 15.1. 09:47 43121

  8. Pihlajaveden pitäjän olohuone palvelee

    UUTISET 29.4. 12:04 816

  9. Keuruun maakuntaviestissä nettikuulutus, nilkkatunnistimet ja varastolumi

    URHEILU 21.11. 19:26 6191

  10. Rollaattorimarssi kutsuu mukaan

    UUTISET 29.4. 11:53 801

  1. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 0 4 279

  2. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 3 1 124

  3. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 3 1 101

  4. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 0 1 80

  5. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 22 33 71

  6. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 0 33 70

  7. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 0 33 68

  8. What happens in Keuruu, stays in Keuruu

    UUTISET 18.5. 14:51 14 3 66

  9. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 0 3 66

  10. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 19 3 52

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, 42701 KEURUU    avoinna ma - pe kello 8.30 - 16.00   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot