*

Suur-Keuruu

Uutiset

Päivitetty 23.11.2011 10:59, julkaistu 23.11.2011 10:58

Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

Kuva: Marita Toljander
Lähetä palautetta toimittajalle
Pentti Saukkosaari.

Keuruun Rintamaveteraanien Pentti Saukkosaari on saanut kutsun tasavallanpresidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Saukkosaari tunnetaan menestyneenä veteraaniurheilijana.

Pentti Saukkosaari on syntynyt 12.5.1922 Peräseinäjoella. Hän aloitti työnteon paimenpoikana jo 12-vuotiaana isänsä kuoleman jälkeen. Talvisodan jälkeen 1940-41 Saukkosaari oli rakentamassa rautatietä Sallan alueella.

Rintamapalveluksessa Saukkosaari oli vuodesta 1942 jatkosodan loppuun. Hän haavoittui jalkoihin Aleksandrovkan luona käydyissä taisteluissa.

Sodan jälkeen Saukkosaari oli työelämässä muun muassa Suomen Pellonraivaus Oy:n palveluksessa työnjohtajana. Viimeinen työtehtävä oli toimia Ateneumissa yövartijana.

Pentti Saukkosaari jäi eläkkeelle vuonna 1987. Saukkosaari on työelämänsä jälkeen menestynyt erinomaisesti veteraaniurheilijana, erityisesti juoksijana. Vuoden 2009 veteraanien maailmanmestaruuskilpailuissa Lahdessa hän saavutti seitsemän maailmanmestaruutta. Saukkosaarella on edelleen urheilutavoitteita sekä veteraanien SM- että MM-kisoissa.

Pentti Saukkosaari on naimisissa Maria-vaimonsa kanssa ja he asuvat Keuruulla Ratamestarintiellä.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)22.11.2011 20:26

Näitä miehiä emme voi liikaa kunnioittaa. Kuten emme kotirintamanaisia tai lottia. Hienoa että se on tajuttu jo muuallakin. Onnittelen!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.11.2011 15:42

hieno kunnianosoitus teräsvaarille :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.11.2011 13:47

Onnittelut Pentille, tervetuloa vaan tänne Helsinkiin. POK.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 51

  2. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 92

  3. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 41

  4. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 41

  5. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 522

  6. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 40

  7. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 71

  8. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 210

  9. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 233

  10. PaRi puristi KeuPan ahtaalle

    URHEILU 18.5. 14:55 150

  1. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 102

  2. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 51

  3. Jouluvalot puhuttavat Keuruulla

    KYLÄLUUTA 20.12. 11:38 5697

  4. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 522

  5. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1047782

  6. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 21782

  7. Jäsenkunnilta lausunnot uudesta sairaalasta

    UUTISET 28.11. 14:37 1182

  8. Lehdistön lakko peruuntui

    UUTISET 17.5. 12:21 212

  9. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 19701

  10. KeuPa HT palkitsi kauden päätteeksi

    URHEILU 13.5. 09:00 311

  1. Eläkeaalto pyyhkii Keuruun kouluja

    UUTISET 16.5. 09:17 312

  2. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 19701

  3. Kortiton kaahari kärähti Multialla

    UUTISET 15.5. 18:11 301

  4. Kymppikilon hauki Tarhiasta

    UUTISET 13.5. 09:08 376

  5. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1047782

  6. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 2534

  7. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91687

  8. Sari Saarinen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 17.5. 12:11 245

  9. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 233

  10. KeuPa HT palkitsi kauden päätteeksi

    URHEILU 13.5. 09:00 313

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 19701

  2. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1047782

  3. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 1905596

  4. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91687

  5. Perussuomalaisilla kolme naisehdokasta

    UUTISET 18.9. 17:11 88755

  6. Jouluvalot puhuttavat Keuruulla

    KYLÄLUUTA 20.12. 11:38 5697

  7. Kouluraja-asia palautettiin lautakuntaan

    UUTISET 15.1. 09:47 43421

  8. Pihlajaveden pitäjän olohuone palvelee

    UUTISET 29.4. 12:04 846

  9. Rollaattorimarssi kutsuu mukaan

    UUTISET 29.4. 11:53 836

  10. Keuruun maakuntaviestissä nettikuulutus, nilkkatunnistimet ja varastolumi

    URHEILU 21.11. 19:26 6231

  1. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 5 22 139

  2. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 10 2 48

  3. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 5 1 39

  4. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 4 1 33

  5. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 4 1 31

  6. What happens in Keuruu, stays in Keuruu

    UUTISET 18.5. 14:51 18 3 28

  7. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 7 1 20

  8. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 23 3 19

  9. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 4 3 18

  10. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 25 34 17

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, 42701 KEURUU    avoinna ma - pe kello 8.30 - 16.00   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot