Urheilu

Päivitetty 26.1.2012 18:50, julkaistu 26.1.2012 18:45

Lyhyt ja nopea prologi jättää takaa-ajoon pienet erot

Kuva: Harri Mertaniemi
Harri MertaniemiLähetä palautetta toimittajalle
Matti Aalto, Anssi Pentsinen ja Krista Lähteenmäki edustivat kilpailijoita Keuruun SM-hiihtojen ensimmäisessä lehdistötilaisuudessa kisojen aattoiltana.

Krista Lähteenmäki povaa Keuruun kisaladuille tasaisia taisteluja SM-mitaleista.

Lähteenmäki ja muut Suomen huiput starttaavat kisaan perjantaina puolilta päivin.

Ikaalisten Urheilijoita edustava Suomen maajoukkueen kärkihiihtäjä odottaa perjantaina ensimmäisen kerran SM-kisoissa hiihdettävää lyhyttä, sprintinomaista prologia luottavaisin mielin.

– Prologit ovat nuoren polven hiihtäjille tuttuja nuorten MM-kisoista.

– Minulle ne sopivat, varsinkin näin päin kuin täällä Keuruulla huomenna, eli prologi perinteisellä ja takaa-ajo vapaalla.

– Erot prologin jälkeen ovat varmasti pieniä ja taistelusta takaa-ajossa tulee tiukka, Lähteenmäki vakuutti Keuruun SM-hiihtojen ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa torstai-iltana.

Naisten 3,3 kilometrin pituista prologirataa Lähteenmäki luonnehtii tosi hyväksi.

– Siihen on saatu paljon nousuja ja kurveja.

– Rata vaatii tekniikkaa ja päänkin pitää pysyä koko ajan menossa mukana, Lähteenmäki kehui.

Miesten sarjassa kaikkiin viikonlopun lähtöihin starttaavat Jämsänkosken Ilveksen Anssi Pentsinen ja Keuruun Kisailijoiden Matti Aalto vakuuttavat lyhyen ja nopean puristuksen perinteisellä hiihtotavalla sopivan heillekin kisaurakan aluksi vallan mainiosti.

Kumpikin toteaa myös tuntevansa Keuruun hiihtostadionin maastot ja ratojen salat niin hyvin, että niiden outouteen kisat eivät heidän kohdallaan kaadu.

– Pienestä pojasta ollaan Matin kanssa näillä paikoilla hiihdetty. Ja aina se nousu vain kovalta tuntuu, Pentsinen sanoi.

– Mutta näihin SM-kisoihin on nyt satsattu paljon ja uskon, että tulossa on hyvä kisa.

Kisajärjestäjät totesivat kaiken olevan hyvää kisatapahtumaa varten kunnossa ja saman asian vahvisti kisapaikat ja -järjestelyt torstaina tarkastanut tuomarineuvoston tekninen asiantuntija Annmari Viljanmaa.

– Sääennusteetkin lupailevat kohtuullisen hyviä kisaolosuhteita, ainakin kahdelle ensimmäiselle kisapäivälle, kilpailujen johtaja Veikko Ahonen iloitsi.

Kisajärjestäjille ja kilpailijoillekin haastavan kohdan tuo erityisesti takaa-ajomatkoille lähtö lauantaina.

Naisten 3,3 kilometrin ja miesten 3,75 kilometrin prologien jälkeen aikaerojen kilpailijoiden välillä arvellaan olevan todella pieniä.

Lauantaina takaa-ajoon startataan niin, että prologin loppuajan sekunnin kymmenyksiä ei huomioida, vaan samalle sekunnille päätyneet kilpailijat lähetetään matkaan yhtä aikaa.

– Lähtöportteja on neljä rinnakkain, mutta kyllä siinä lähtöalueella saavat tarkkana olla niin lähettäjät kuin lähtijätkin, Veikko Ahonen arveli.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)29.1.2012 10:09

Vapo antaa työtä ja energiaa joillekin tiukka piposille ja viherpiipertäjille ei tunnu sana maistuvan

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.1.2012 15:55

onpas ongelmat teillä, annetaan miehen hiihtää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)26.1.2012 23:26

Turvetuottajan logo luontoihmisen takissa?!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)26.1.2012 22:37

Eikös noista makseta sama mitä siinä lukee.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)26.1.2012 20:41

Tuo Vapon logo Matin paidassa ei näytä hyvältä :(

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Piiritystilanne Kivelässä ohi, laukaukset kuuluivat starttipistoolista

    UUTISET 22.2. 17:25 47

  2. Iso dieselvarkaus Haapamäellä

    UUTISET 22.2. 16:12 41

  3. Susipannoitus sai jatkoa

    LUONTO 22.2. 15:21 24

  4. Alakoululaiset hiihtivät kilpaa

    URHEILU 22.2. 11:53 40

  5. Webbikamerakuvaa: Mörsky ja Leppäsalmi EM-sprintissä

    URHEILU 22.2. 08:43 71

  6. Nyt huhkitaan lumitöissä

    UUTISET 21.2. 15:37 73

  7. Ohikulkija kuvasi autopalon

    UUTISET 20.2. 08:41 1011

  8. Kaksi euroa enemmän koneeseen

    UUTISET 20.2. 08:51 95

  9. Ketsuppipullo-teoria toteutui

    URHEILU 19.2. 21:03 181

  10. Keski-Suomen mestaruushiihdot Pihtiputaalla

    URHEILU 19.2. 11:38 112

  1. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 22313

  2. Wallin ja Puheloinen rykmenttiin

    UUTISET 14.2. 17:08 3117

  3. Piiritystilanne Kivelässä ohi, laukaukset kuuluivat starttipistoolista

    UUTISET 22.2. 17:25 47

  4. Alakoululaiset hiihtivät kilpaa

    URHEILU 22.2. 11:53 47

  5. Iso dieselvarkaus Haapamäellä

    UUTISET 22.2. 16:12 41

  6. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 187595

  7. Ketsuppipullo-teoria toteutui

    URHEILU 19.2. 21:03 181

  8. Poukaman keittiösoppa porisee

    UUTISET 12.9. 16:56 4381022

  9. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 2723

  10. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 25715

  1. Kauhu ja nauru kuuluivat penkkaripäivään

    UUTISET 16.2. 11:11 2721

  2. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 6194

  3. Vanhat pistivät tanssiperinteitä uusiksi

    UUTISET 17.2. 13:07 263

  4. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 187595

  5. Niinistön vierailu kokosi kansaa Keuruun keskustassa

    UUTISET 5.1. 10:35 14584

  6. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 25715

  7. Keuruun kaupunginhallitus rohkaisee kuntalaisia kirjeessä

    UUTISET 10.2. 12:02 4965

  8. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 22313

  9. Keuruun joukkue Taitaja 9-finaaliin

    UUTISET 2.2. 15:39 645

  10. RoKi aivan hampaaton Keuruun jäähallissa

    URHEILU 17.2. 21:22 233

  1. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 22313

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 25715

  3. Ennakkoäänestys vilkkaampaa kuin ykköskierroksella

    UUTISET 26.1. 16:12 7817

  4. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 2723

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 187595

  6. Mitä jäi mieleen vuodesta 2011?

    UUTISET 29.12. 13:32 129109

  7. Niinistön vierailu kokosi kansaa Keuruun keskustassa

    UUTISET 5.1. 10:35 14584

  8. Poukaman keittiösoppa porisee

    UUTISET 12.9. 16:56 4381022

  9. Keuruun joukkue Taitaja 9-finaaliin

    UUTISET 2.2. 15:39 645

  10. Suomen Kuvalehti julkaisi salaisen kuntakartan

    UUTISET 13.1. 09:38 105190

  1. Piiritystilanne Kivelässä ohi, laukaukset kuuluivat starttipistoolista

    UUTISET 22.2. 17:25 4 7 65

  2. Liitossanelu ei kelpaa Sirniölle

    UUTISET 9.2. 17:58 26 85 25

  3. Pahin pelko toteutui Keuruulla

    UUTISET 8.2. 10:44 61 94 24

  4. Iso dieselvarkaus Haapamäellä

    UUTISET 22.2. 16:12 4 1 24

  5. Wallin ja Puheloinen rykmenttiin

    UUTISET 14.2. 17:08 31 17 19

  6. Auto paloi marketin parkkipaikalla

    UUTISET 18.2. 18:56 15 1 19

  7. Susipannoitus sai jatkoa

    LUONTO 22.2. 15:21 2 4 18

  8. Adressiin päivässä lähes tuhat nimeä

    UUTISET 12.2. 09:58 38 57 17

  9. Keuruu odottaa varuskuntapäätöstä henkeä pidätellen

    UUTISET 7.2. 08:34 25 22 17

  10. Alakoululaiset hiihtivät kilpaa

    URHEILU 22.2. 11:53 4 0 17

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot