KNV menestyi tanssikisoissa
- Doremit-joukkue ohjaajansa Sonja Stenholmin kanssa kulta- ja pronssimitalit kaulassa.
Keuruun Naisvoimistelijoiden yli satahenkinen voimistelijajoukko lähti näyttämään taitojaan Nokialle Asema-tapahtumaan ja Show-kilpailuihin lauantaina 10. joulukuuta. Päivä oli tapahtumarikas eikä ongelmilta säästytty, sillä Nokian Palloiluhallilta katkesi sähköt kesken Asema-tapahtuman.
42 nuorta jumpparia ohjaajineen joutuivat odottamaan useamman tunnin epätietoisuudessa pimeässä Palloiluhallissa, kunnes tuli tieto tapahtuman keskeyttämisestä. Kyyneliltä ei säästytty, kun bussi tuli hakemaan pettyneet tytöt takaisin kotiin. Tästä harmistuneet ohjaajat suunnittelevat jo korvaavaa esiintymismahdollisuutta jumppareille.
Show-tanssikilpailu saatiin siirrettyä läheiselle koululle, ja loppupäivä antoikin sitten aihetta onnenkyyneliin.
Doremit -joukkue vahvistettuna kuudella taitavalla kolmasluokkalaisella saavutti 12-15 -vuotiaiden tanssillisen voimistelun sarjan kultasijan. Voittoisan koreografian oli luonut ja ohjannut Sonja Stenholm.
12-15-vuotiaiden vapaasarjassa Doremit kahmaisi pronssia merirosvoaiheisella esityksellään, jonka koreografiasta vastasi niinikään Sonja Stenholm.
Samassa sarjassa pärjäsivät myös upeasti Doncellat Ida Mustosen johdolla saavuttaen sijan 6, sekä Damina -joukkue Minttu Solmulan intiaanikoreografialla yltäen sijalle 7. Yli 16-vuotiaiden vapaasarjassa sijalle 15 tanssi Duellat -joukkue Ida Kataja-ahon ja Vilma Varjotien omaperäisellä koreografialla.



upeeta Tytöt!
Ilmoita asiaton kommentti