Luonto

Päivitetty 22.2.2012 15:24, julkaistu 22.2.2012 15:21

Susipannoitus sai jatkoa

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos pannoitti GPS-lähettimillä viime viikonloppuna Keuruulla tämän talven ensimmäiset sudet. Pannan kaulaansa saivat kaksi viime keväänä syntynyttä pentua, joista toinen oli naaras ja toinen uros. Pennut kuuluvat Keuruulla, Virroilla ja Ähtärissä liikkuvaan susilaumaan.

Sudet nukutettiin helikopterista käsin ennen pannoittamista. Pannoitus onnistui paikallisten metsästäjien avulla. Vuosi sitten onnistuttiin varustamaan lähetinpannalla lauman alfanaaras. Laumassa on alfaparin lisäksi kolme pentua. Lauman noin 1 200 neliökilometrin reviirillä näyttää RKTL:n mukaan liikkuvan näiden viiden suden lisäksi 2-3 muuta sutta.

Lähettimien käyttöön pohjautuvalla reviirien kartoituksella on keskeinen merkitys susikannan runsauden seurannassa. Nuorten susien varustaminen lähetinpannalla antaa tietoa niiden levittäytymisestä, vaelluksista ja asettumisesta uusille alueille. Valtaosa pannalla varustetuista susista on aikuisia, lisääntyviä yksilöitä, jotka elävät vakiintuneilla reviireillä. Reviirirajojen kartoitus on tärkein susikannan seurantametodi maailmassa. Paikannustietojen perusteella voidaan myös vähentää metsästyskoirien riskiä tulla suden tappamaksi.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos varustaa tämän talven aikana susia lähetinpannalla Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa. Valtaosa susista otetaan kiinni moottorikelkalla.


AVAINSANAT:

Kommentit (9)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)28.2.2012 23:07

Suomessa kaiken yhteiskunnan varoin tehtävän tutkimuksen rahoitus on julkista. Tutkija, joka ei julkaise, on hyvin pian entinen tutkija. Se, joka ei osaa tietoa hakea nykyaikana, on yksinkertaisesti tietämätön.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.2.2012 15:08

Jotenkin tuntuu siltä että rktl:ssä on mennyt puurot ja vellit sekaisin-veronmaksajien euroilla"tutkitaan"mutta ei voida antaa faktatietoa kansalle !

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.2.2012 13:42

Taas asiasta tietämättömät kommentoimassa. Ottakaa selvää asioista ennenkuin alatte narisemaan mielipiteitänne! Että oikeen moottorikelkalla, kaikkea sitä kuulee. Jos metsästäjät ym. riistaihmiset menisivät lakkoon eivätkä maksaisi harrastuksestaan, jäisi siinä valtiolta monta miljoonaa saamatta...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.2.2012 12:18

Ei täässä oo mitään järkee,sitähän sää kysyit.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.2.2012 07:27

Hieman säälittävä kommentti tuo: olen useilla keskustelupalstoilla kysellyt, enkä ole saanut vastausta. Palstoillahan se totuus tunnetusti asustaa. Huh huh

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.2.2012 06:42

Mitä tuollainen pannoitus ja seuranta tulee maksamaan veroja maksavalle kansalle?En ole saanut vielä selvitystä vaikka olen kysellyt useammalla keskutelupalstalla.Julkisilla varoilla kustannettu tutkimus täytyy olla jukista,tiedot heti julkisiksi.
Julkaiskaa yhden suden kustannus, pannoitus/elinaikainen seuranta.Veron maksaja kyselee.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 19:00

Susikannan RUNSAUDEN seurannassa...onpa sananvalinta,
kun puhutaan 5 sudesta. Moottorikelkalla takaa-ajo täyttää taatusti eläinrääkkäyksen kriteerit, kenen aivoituksia nää "tutkimukset" oikein on? YHTÄ sutta kohti on 4000 koiraa ja jos tuo yksi susi syö nälkäänsä YHDEN (tarjolle viedyn) koiran, niin se on susi kun listitään ja varmasti tuhannen sankari-metsästäjän ja radio-ohjattujen pantakoirien voimin. Tietysti moottorikelkoilla kivasti kisaillen./ R.I.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 18:22

RKTL.läisten suojatyö paikat joutas lopettaa ja
ohjata säästyvät rahat tärkeämpään kohteeseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 16:43

Per...sehän eläinrääkkäystä kun eläintä, jopa petoa ajetaan takaa moottorikelkalla! Ja hourupää sen tekijä on jokatapauksessa oli tekijällä mitkä motiivit vaan.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  2. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 73

  3. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  4. Riihon Peräjärvi sai lintupallot

    LUONTO 15.5. 15:09 121

  5. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 1217

  6. Ratapenkereen korjaus katkaisee liikenteen Korkeakoskella

    KYLÄLUUTA 14.5. 15:49 150

  7. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 1911

  8. Auton konepellillä istunut selvisi kolarista vahingoitta

    UUTISET 13.5. 09:51 223

  9. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 2311

  10. FCK yllätti KeuPan

    URHEILU 12.5. 13:26 250

  1. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 2471

  4. Video: Vaarallista leikkiä tulella Keuruun Teboililla

    UUTISET 3.5. 09:11 6441

  5. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  6. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  7. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  8. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  9. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  10. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23896

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2471

  2. Poliisilla mopometrit käytössä

    UUTISET 11.5. 10:48 3123

  3. Kotimäet vaativat itseoikaisua

    UUTISET 8.5. 10:10 4426

  4. Mika Lamminen otteli vapaaottelun SM-kultaa

    URHEILU 8.5. 08:46 484

  5. Vettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä

    UUTISET 8.5. 12:42 412

  6. Itä voitti täpärästi kuntoiluottelun

    KUNNON JUTTU 9.5. 17:11 352

  7. KHO hylkäsi Järvenpään ja Lampisen seututerveyskeskus-valituksen

    UUTISET 9.5. 14:26 3853

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  10. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2471

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  3. Keskusteluaukeama näyttää mallia

    UUTISET 30.3. 11:03 1866

  4. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  6. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23819

  10. Puheenjohtajan ääni ratkaisi kuntaliitoskannan

    UUTISET 2.4. 21:15 171109

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 8 2 10

  2. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 16 1 8

  3. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 12 17 7

  4. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 23 11 6

  5. KHO: Lampisen sai erottaa

    UUTISET 9.5. 14:44 37 67 6

  6. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 247 1 6

  7. Vihjeet eivät ole johtaneet Katjan jäljille

    UUTISET 9.11. 15:37 40 4 6

  8. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 7 3 6

  9. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 19 11 6

  10. Nainen, muuta Mänttä-Vilppulaan – eikä Keuruukaan huono ole!

    UUTISET 21.3. 12:08 52 11 5

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot