Luonto

Päivitetty 9.1.2012 15:32, julkaistu 9.1.2012 15:25

Keski-Suomen ilveslaskennassa löytyi 73 ilvespentuetta

Lumijälkilaskennassa pystyttiin varmistamaan 73 ilvespentuetta Keski-Suomessa.

Keski-Suomen maakunnassa suoritettiin ilveslaskenta viime sunnuntaina 8. tammikuuta. Laskennassa pystyttiin varmistamaan 73 ilvespentuetta. Laskentaan osallistui yli tuhat vapaaehtoista laskijaa yhteensä 19 riistanhoitoyhdistyksestä. Laskijat ilmoittivat havaintonsa jälkien tarkastajille, jotka tarkastivat ja motittivat kaikki ilmoitetut pentueet.

Laskentapäivän olosuhteet olivat laskennalle erinomaiset. Uutta lunta oli satanut riittävästi ja tuoreet jäljet pystyttiin havaitsemaan ja ilvespentueet kiertämään mottiin. Suomenselällä ja Viitasaarella turhankin runsas lumipeite vaikeutti liikkumista ja laskennan suorittamista. Pihtiputaan ja Suolahti-Sumiaisten riistanhoitoyhdistysten alueilla ei suoritettu laskentaa.

Suoritettu laskenta on suurpetohavaintojärjestelmää tukeva ja täydentävä. Petohavaintoja on syytä edelleen ilmoittaa petoyhdyshenkilöille ja erityisesti pentuehavainnot ovat tärkeitä. Keväällä valmistuva lopullinen tulos on laskennan ja petoyhdyshenkilöverkoston tietojen perusteella saatu entistä tarkempi arvio ilveskannan koosta.

Ilvesten lumijälkilaskenta suoritettiin sunnuntaina 8.1. myös Etelä-Savossa ja lauantaina 7.1. Pohjois-Savossa. Etelä-Savon alueelta alustavien tietojen mukaan on löytynyt 48 ilvespentuetta ja Pohjois-Savossa 76 ilvespentuetta. Etelä-Savossa laskentaan osallistui yli tuhat henkilöä ja Pohjois-Savossa 1300.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)16.1.2012 15:33

Pienessä piirissä tehdään hyviä päätöksiä oman edun nimissä.lyh.shj metsästys seurassa .

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.1.2012 20:55

Mikäli olette tehneet toistaiseksi voimassaolevan metsästysvuokrasopimuksen 6 kuukauden irtisanomisajalla (yleisintä) maatilastanne/metsäpalstastanne, tulisi teidän tämän tammikuun aikana irtisanoa metsästysvuokrasopimus.Teidän ei tarvitse välttämättä perustella irtisanomista millään tavalla.Kannattaa tehdä irtisanominen todisteellisesti.
Sitten viimeistään 1.8. olette vapaa tekemään uuden sopimuksen. Muutosten ei pidä olla seuroille mikään ongelma. Maanomistajat vain käyttävät omia oikeuksiaan.PISTE.
Yleisintä on ollut ,että on vuokrattu kaikki metsästysoikeus eikä ole pidätetty esim. pienriistanmetsästysoikeutta omalle perheelle ja tuleville vävyille jne... Joku haluaa rauhoittaa esim. metsäkanalinnut. Joku vaatii metsäkauriin omaksi riistakseen. Sellaista elämä on.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  2. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 73

  3. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  4. Riihon Peräjärvi sai lintupallot

    LUONTO 15.5. 15:09 121

  5. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 1217

  6. Ratapenkereen korjaus katkaisee liikenteen Korkeakoskella

    KYLÄLUUTA 14.5. 15:49 150

  7. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 1911

  8. Auton konepellillä istunut selvisi kolarista vahingoitta

    UUTISET 13.5. 09:51 223

  9. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 2311

  10. FCK yllätti KeuPan

    URHEILU 12.5. 13:26 250

  1. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 2471

  4. Video: Vaarallista leikkiä tulella Keuruun Teboililla

    UUTISET 3.5. 09:11 6441

  5. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  6. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  7. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  8. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  9. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  10. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23896

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2471

  2. Poliisilla mopometrit käytössä

    UUTISET 11.5. 10:48 3123

  3. Kotimäet vaativat itseoikaisua

    UUTISET 8.5. 10:10 4426

  4. Mika Lamminen otteli vapaaottelun SM-kultaa

    URHEILU 8.5. 08:46 484

  5. Vettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä

    UUTISET 8.5. 12:42 412

  6. Itä voitti täpärästi kuntoiluottelun

    KUNNON JUTTU 9.5. 17:11 352

  7. KHO hylkäsi Järvenpään ja Lampisen seututerveyskeskus-valituksen

    UUTISET 9.5. 14:26 3853

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  10. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2471

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  3. Keskusteluaukeama näyttää mallia

    UUTISET 30.3. 11:03 1866

  4. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  6. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23819

  10. Puheenjohtajan ääni ratkaisi kuntaliitoskannan

    UUTISET 2.4. 21:15 171109

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 8 2 10

  2. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 16 1 8

  3. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 12 17 7

  4. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 23 11 6

  5. KHO: Lampisen sai erottaa

    UUTISET 9.5. 14:44 37 67 6

  6. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 247 1 6

  7. Vihjeet eivät ole johtaneet Katjan jäljille

    UUTISET 9.11. 15:37 40 4 6

  8. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 7 3 6

  9. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 19 11 6

  10. Nainen, muuta Mänttä-Vilppulaan – eikä Keuruukaan huono ole!

    UUTISET 21.3. 12:08 52 11 5

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot