Mörkö sai kodin

Rintamamiestalossa pitkäkarvainen harmaa katti liikuskelee kuin kotonaan. Onni suosi pentuna hylättyä kissaa, tai kenties sen yhdeksää henkeä varjeli kissakaitselmus.

Olipa kerran mummu ja mummulla viisi kissaa. Kun syksyllä mummua ei enää ollut, kissat jäivät oman onnensa nojaan. Tai melkein. Eläinrakas naapuri lainasi Keuruulla kunnallista pieneläinvastaanottoa hoitavalta Kokkomäen tilalta häkin ja loukutti kissat yksi kerrallaan.

Nälkiintynyt harmaa laiheliini sai lokakuussa kodin Johanna Ahlsvedin ja Vesa Niemisen luota, jossa se vietti ensimmäiset kaksi viikkoa sängyn alla.

– Olin kolme viikkoa hylkeenä, ryömin vatsallani tulokkaan lähellä. Koetettiin olla pelästyttämättä kissaa yhtään, Johanna kertoo.

Pariskunnan rakas Karkki-kissa oli jäänyt auton alle, ja Pumpasen Viivi oli talon ainoa kissa.

– Kaksi kissaa on parempi kuin yksi, sillä yksi pitkästyy, täydentää Vesa.

Hän oli Hämeenlinnassa kymmenen vuotta mukana auttamassa kodittomia kissoja löytämään uuden kodin itselleen.

Eniten hylätään pentuja. Vesasta olisi tärkeää että ihmiset leikkauttaisivat kissansa, jotta epätoivottuja pentuja ei syntyisi.

Luottamus kasvaa

– Annettiin varovasti kättä, että se oppi, ettei meitä tarvitse pelätä.

Sängynalusen pimeydessä viihtynyt varjon värinen pentu sai nimekseen Mörkö. Kaksi viikkoa se tuli esiin vain öisin. Seuraavaksi Mörkö siirtyi puolitoista metriä ja asettui keinutuolin alle pariksi viikoksi, mutta kävi syömässä ja hiekkalaatikolla päiväsaikaan. Ihmisetkin saivat jo silittää pentua, kun se teki pieniä tutustumisretkiä uudessa kodissaan.

Pariskunnalle Mörkö on kolmas löytökissa heidän Keuruun kodissaan. Kaikki ovat olleet upeita kissoja.

– Paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, kissan ehdoilla. Lähes kaikista löytökissoista saa hyvän lemmikin, kissa palkitsee vaivannäön, Vesa Nieminen muistuttaa.

Vanha rouva Pumpasen Viivi on noin nelivuotias. Edellinen omistaja – jos kissalla nyt uskaltaa sanoa olevan omistajaa – joutui luopumaan kissasta sairauden vuoksi. Mörön kanssa nyt Viivikin on innostunut leikkimään. Sen mielipaikka on sohvalla Vesan kyljessä, Mörkö taas viihtyy parhaiten Johannan sylissä. Viivi on isin tyttö, Mörkö on mammanpoika.

– Jos kehräyksen voisi muuttaa energiaksi, täällä ei tarvittaisi ostosähköä, Vesa Nieminen myhäilee.

Sohvat ja muut mööpelit saavat kynsiä ja kyytiä, mutta kaikkihan kestää aikansa, tyynet ihmiset toteavat.

Meno on muutenkin kuin pikkulapsiperheessä. Kissat hakevat itse leluja korista, ihmiset vievät ne takaisin.