Pienen Kosmoksen joulutarina

”Miksi kerron teille tarinani? Kerron sen siksi, että haluan ihmisten pitävän lemmikeistään hyvää huolta.

Vaikka olen näin pieni kissa, vain noin kuusi viikkoa vanha, minut oli jo otettu emoltani ihmisten lemmikiksi. Sitten minut hylättiin ja jätettiin kylmään, märkään ja pimeyteen. En voi ymmärtää, miksi he niin tekivät?

Ei lämpöä, ei valoa, ei ruokaa, ei turvaa, vain räntäsade ja pelottava metsä. Minulla oli ollut jo kauan kamala nälkä, etsin syötävää, mutta mitään syötäväksi kelpaavaa en löytänyt. Viikko sitten istuin kylmässä, sateisella pellolla ja näin kaukana maalaistalon jouluvalot, joita kohti yritin kulkea. Turkkini oli jäässä ja olin jo huutanut ääneni käheäksi, mutta viimeisillä voimillani yritin vielä huutaa hätääni.

Minun onnekseni maalaistalon isäntä kuuli ääneni, nouti minut pellolta ja vei navettaansa. Pelastajani näki suuren hätäni ja auttoi minua antamalla ruokaa ja nukkumapaikan lämpölampun alla. Maalaistalon isäntäväki etsi lisäksi minulle nopeasti rakastavan uuden kodin, – vielä on siis olemassa hyviä ihmisiä.

En ole aiemmin kokenut hyvää huolenpitoa, mutta nyt olen perheenjäsen ja saan tarvitsemaani hoivaa. Lääkäritäti totesi, että minulla on silmä- ja nenätulehdus, valtava määrä korvapunkkeja, vakava aliravitsemus, suolistoloisia, takajaloissa ihovauriot ja että olen hyvin likainen ja painoni on vain 700 grammaa.

Kaikista tarinani kauheuksista huolimatta, minä paranen ja olen alkanut jo kehrätä ja leikkiä.

Olen saanut nimekseni Kosmos, sillä toinen korvani on valkoinen ja se erottuu joulukuisessa hämärässä kuin tähti taivaalta. Minulle siis kävi kuitenkin hyvin ja olen nyt onnellinen pieni kissa, joka odottaa ensimmäistä jouluaan ja joka on nähnyt jo ihmeellisen oikean kynttilän.

Toivotan kaikille eläimistä pitäville ihmisille Hyvää Joulua!”