Rohkea Palermo on tutuille Pale
- Palelle riittää silittäviä käsiä.
Punaisenruskea pehmeä möykky, jonka toisessa päässä on nappisilmät ja hampaat. Siinä Palermo eli Pale pikasilmäyksellä. Lähempi tutustuminen paljastaa vilppulalaismarsun luonteen ja persoonan.
– Se on hyvin rohkea, vaikka luulisi että jyrsijä on vain piilossa. Pale on yleensä esillä, ei kopissaan. Marsut eivät yleensä uskalla nukkua sylissä, mutta Pale uskaltaa, kertoo Elli Nyberg.
– Kun se on seuraeläin, sitä pitää monta kertaa päivässä nostaa, koska se ei viihdy yksin, täydentää pikkusisko Anni Nyberg.
Pale tuli kesällä 2010 aluksi vain hoitoon, kun sen ensimmäinen emäntä eli tyttöjen isosisko Tinja Nyberg meni töihin. Kun marsu olisi joutunut jatkossakin olemaan paljon yksin ja vahvistui että Tinja on sille allerginen, Pale jäi pysyvästi.
Kymmen- ja kaksitoistavuotiaat Anni ja Elli kertovat marsunhoidon tärkeimmät: vesi vaihdetaan periaatteessa päivittäin, ruuaksi salaattia tai kesällä ulkoa haavaheinää, lisäksi Palella on suolakivi ja popkornista ja limestä tehty kalkkikivi.
– C-vitamiinijauhetta Pale syö päivittäin lusikasta, jauhe menee samalla kun se yrittää syödä lusikkaa, Elli nauraa.
– Häkissä kannattaa olla heinää, Pale tekee ison kasan ja luulee olevansa piilossa vaikka puolet näkyy, jatkaa Anni.
Kesäisin Pale ulkoilee vapaana kotipihassa, mökille se matkaa pahvilaatikossa.
Pale asuu rintamamiestalon alakerrassa, jossa se viihtyy keskellä elämää ja elämän ääniä. Eräs ääni on ylitse muiden, jääkaapin oven avaus. Pale söisi vaikka koko ajan.
– Se kiljuu, vihloo joskus oikein korvissa. Kun sillä on nälkä, se puree häkin kaltereita, Elli tietää.
– Hänelle nyt heti jotain, tulkitsee äiti Eeva Nyberg.
Kooltaan kaksivuotias Pale on syömähaluistaan huolimatta juuri sopiva eli 1,2 kiloa. Jatkossa sen elämästä kertovat Suur-Keuruun ja KMV-lehden yhteisellä lemmikkipalstalla blogissaan Anni ja Elli.



se on miun pale <3
Ilmoita asiaton kommentti