Laturetki aloittaa Kunnon jutun
- Laturetki kutsuu maaliskuun hangille.
Kunnon juttu -kampanja kutsuu keuruulaisia mukaan kuntokierrokselle tänä vuonna. Keuruulaiset järjestöt järjestävät vuoden mittaan 13 tapahtumaa osana Kunnon juttu -kierrosta.
Ideana on, että osallistuttuaan vähintään viiteen kuntoilutapahtumaan pääsee vuoden lopussa mukaan Kunnon juttu -liikuntapalkintojen arvontaan. Lisäksi kaikki osallistujat palkitaan osallistumismitaleilla.
Monet tapahtumat ovat vanhoja tuttuja, kuten kierroksen aloittava Keuruu-Multia -laturetki. Nyt on kuitenkin tarkoitus innostaa mukaan myös niitä kuntoilijoita, jotka eivät ehkä ole aiemmin tapahtumia löytäneet. Kynnys ei ole korkealla, vaan kaikille löytyy sopivia tapahtumia.
Talvikaudella hiihdetään laturetken lisäksi 24 tunnin hiihto. Etelä-Keuruun kyläyhdistys järjestää kahdeksannen perinteisen 24 tunnin hiihdon Mikkolankankaan valaistulla ladulla 9.-10. maaliskuuta 2012.
24 tunnin hiihtoon joukkueita keräävät työpaikat ja kaveriporukat. Jos omaa joukkuetta ei ole luvassa, tällä kertaa mukaan voi ilmoittautua myös Kunnon juttu -joukkueeseen. 24 tunnin hiihdosta on lisätietoja Suur-Keuruun verkkopalvelussa suurkeuruu.fi Kunnon juttu -osastolla.
Huhtikuussa tapahtumien sarjaa jatkaa Horsebic. Eksoottiselta kuulostava sessio ei tarkoita varsinaista hevostelua, vaan jumppaa, jossa vahvistetaan muun muassa ratsastuksessa tarvittavia lihaksia. Tapahtuman järjestää KeSeRa.
Huhtikuun lopulla kaikki kunnostaan kiinnostuneet ovat tervetulleita UKK kävelytestiin, jonka järjestävät Keuruun kaupungin liikuntatoimi ja Suur-Keuruu. Tästä on hyvä ottaa kunnon mittari kesäksi.
Toukokuussa Kunnon juttu -merkinnän saa kuntoilupassiinsa Keuruun Ladun järjestämästä Itä-Länsi kunto-ottelusta, kesäkuussa Keuruun Kisailijoiden kuntorasteilta. Heinäkuussa pinkaistaan perinteinen Hirvijärvihölkkä. Tapahtuman järjestävät Liesjärven Luja ja Liesjärven kyläseura.
Kokonaan uusi tapahtuma on elokuussa järjestettävä 24 tunnin lenkki samaisella Mikkolankankaan pururadalla, missä talvella hiihdetään. Ideakin on sama: joukkueittain kierretään lenkkiä 24 tunnin ajan. Nyt ei pidä pelästyä, että koko ajan tarvitsisi kieli vyön alla juosta, vaan leppoisaa lenkkiä voi kiertää vaikkapa kävelysauvojen kera tai muuten vain kävellen.
Hölkän ystäville on sitten syyskuussa tarjolla Syyshölkkä.
Syyskuussa on vuoden toinen kaiken kansan UKK kävelytesti. Nyt voi verrata keväällä käveltyä tulostaan tai ottaa testistä osviittaa talvikaudeksi.
Pallopelien ystäville Kuntokoris tarjoaa tilaisuuden kokeilla ketteryyttä vaativaa lajia niinikään syyskuussa.
Uimahallissa polskutellaan joukkueittain 10 tunnin uinti lokakuussa. Periaate on samankaltainen kuin 24 tunnin hiihdossa ja 24 tunnin lenkissä. Nämä kolme tapahtumaa muodostavatkin oman kokonaisuutensa, jota tarjotaan työpaikkajoukkueiden haasteeksi tänä vuonna.
Tapahtumien kimaran päättää Keuruun Naisvoimistelijoiden maratonjumppa marraskuussa.


