Maakunnassa maistuu leipä ja peruna
Leipä on yleisin säännöllisesti käytetty keskisuomalainen tuote, ja kotikeittiöissä kiehuvat yhä perunat. Näin kertoo Keskisuomalainen ruokakulttuuri -selvitys, jota vauhditti Pro Ruokakulttuuri -kehittämishanke. Mukaan tutkimukseen kutsuttiin viime syksynä myös Keuruun seudulla asuvia ruokakuntia.
Maakunnallinen ruoka on vastaajien mielestä yleissuomalaista. Erityispiirteitä ovat runsas järvikalan käyttö ja vahva, monipuolinen leipäperinne.
Keskisuomalaisen ruokavalion pohjana ovat yhä peruna, juurekset, maitotuotteet, liha, kala ja vilja.
Suurin muutos näkyy kasvisten käytön lisääntymisessä sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Muut erot ovat lähinnä ikärakenteellisia ja liittyvät erilaisiin elämäntilanteisiin.
Useimmat vastaajat kokkaavat säännöllisesti. Kolme neljästä käyttää satunnaisesti eines- ja valmisruokia. Yli puolet ruokailee päivittäin saman talouden jäsenten kanssa. Lisäksi ruokaa ja leipomuksia tehdään usein yhdessä, erityisesti lasten kanssa.
Ruoka ostetaan pääasiassa valintamyymälöistä ja automarketeista. Tyypillisin erikoisliikkeitä käyttävä asiakas on Jyväskylän seudulla asuva nuori.
Vastaajista kolmasosa kasvattaa, viljelee tai kerää itse osan ruokatarpeistaan. Kolmannes myös pitää tuotannon eettisyyttä ja paikallista tuotantoa tärkeänä.
Joka toinen hankkii säännöllisesti keskisuomalaisia tuotteita. Lähiruoka ei silti tuota suurempaa lisäarvoa kuin kotimaisuus. Luomua arvosti viidesosa vastaajista.
Kun ruokailutottumuksia muutetaan, ovat taustalla usein terveydelliset syyt. Muita yleisimpiä syitä ovat ekologiset ja eettiset syyt.
Keski-Suomen museon projektitutkija Sanna Tarnanen toteutti tutkimukseen liittyneen havainnointi- ja tiedonkeruuprojektin elo-joulukuussa 2011.


