Kierikki Quintet testasi Kimaran jazz-sopivuuden
- Kierikki Quintet todisti lauantai-iltana, että Kimaran salin lava ja katsomon pehmeät penkit sopivat mainiosti myös jazzahtavista rytmeistä nautiskeluun.
Kulttuuritalo Kimaran katsomossa sopii mainiosti nauttia myös niin sanotun kevyen musiikin rytmeistä ja soinneista.
Sen todisti lauantai-iltana Kimarassa musisoinut Kierikki Quintet, joka viihdytti keuruulaista yleisöä tunnin verran vaihtelevin jazzahtavin rytmein tunnelmoiden.
Mikko Kierikki (basso), Teemu Korpikoski (saksofoni), Petri Rahikkala (piano), Hannu Heikkala (keyboards) ja Eeti Nieminen (rummut) taituroivat osuutensa ammattilaisten ottein, mutta samalla Kimaran pieneen saliin välittömän intiimin tunnelman luoden.
Elävän musiikin iltansa lauantaina ensimmäisen kerran Kimaraan tuonut Rockin Ukko-Pekka -yhdistys jatkaa musiikki-iltojen tarjontaa Keuruun kulttuuritalossa yhdessä Keuruun kaupungin kulttuuritoimen kanssa myös ensi kevätkaudella.
Seuraava musiikki-ilta on luvassa jo reilun kuukauden kuluttua, 27. tammikuuta, jolloin Kimarassa kuullaan maan nousevien naistähtiartistien joukkoon kuuluvaa, tämänvuotiseen Syksyn Sävel -kilpaankin osallistunutta Suvi Isotaloa.
Seurakseen lavalle Isotalo tuo puolisonsa Timo Kämäräisen sekä Olli Krogeruksen, joiden Toot Toot -kokoonpano esiintyy seuraavana päivänä ravintola Red- Bikessä.
Huhtikuussa elävän musiikin yhdistys tuo Kimaraan taas jotain aivan muuta, kolmen suomalaisen huippurumpalin, Anssi Nykäsen, Mika Kallion ja Mikko Hassisen trion Kallio Slaakin.
Niin Kierikki Quintetin kuin tulossa olevienkin kokoonpanojen saaminen Keuruulle perustuu Rockin Ukko-Pekka -yhdistyksen kesäisiin Classic Rock -festivaaleihin.
– Mikko Kierikki esimerkiksi oli Classic Rockissa Haapamäellä ensin Havana Blackin kanssa ja viime kesänä Whitesnake-covereita soittamassa.
– Tapahtumamme on avannut meille paljon yhteyksiä loistaviin muusikoihin. Niiden pohjalta saamme nyt heitä tänne soittamaan ja pystymme tarjoamaan keuruulaisille tasokkaita ja tyyliltään hyvinkin vaihtelevaa musiikkia sisältäviä keikkoja, Rockin Ukko-Pekka ry:n sihteeri Airi Ukkonen iloitsee.
– Nyt kun kaupungin kulttuuritoimi on järjestelyissä mukana, saamme vaihtelua myös keikkapaikkoihin ja laajennettua myös kulttuuritalo Kimaran tarjontaa.



Oli mahtava konsertti. Saliin olisi mahtunut enemmänkin. Kai Keuruullakin on jatsin ystäviä?
Ilmoita asiaton kommentti