Kyläluuta

Päivitetty 30.11.2011 08:56, julkaistu 30.11.2011 08:50

Raita Ilomäki lauloi suosikiksi

Kuva: Liisa Lappi
Liisa LappiLähetä palautetta toimittajalle
Raita Ilomäki tekee arkisin lähihoitajan työtä Keuruun Lehtiniemen dementiaosastolla.Viikonloppuisin laulajatyttö keikkailee.

Lehtiniemen muistiosastolla Keuruulla työskentelevä lähihoitaja Raita Ilomäki elää parhaillaan jännittäviä aikoja: yleisö on nostanut Raidan kilpailukappaleen kärkisijoille Uuden Musiikin Kilpailussa, joka etsii Suomelle kilpailukappaletta vuoden 2012 Eurovisiokisaan.

– Jännittävä tilanne, myöntää Raita, jonka olemus on rauhallinen ja hymy aito. Nuori nainen ei kurkottele tähteyttä diivan elkein.

Vaikka äänestäjät ovat painaneet netin vaaleanpunaista tykkäysnappia ”Usko rakkauteen” -kappaleelle kiihtyvää tahtia, Raidan arkityö jatkuu normaalisti. Niin myös työmatkat, joilla tänä syksynä ylittyy niin kunta- kuin lääninrajakin. Koti on jälleen Virtain Kotalassa, minne Raita on palannut hoitamaan vanhaa kotitaloaan. Keuruulla hän ennätti tätä ennen asua täyden vuoden.

Raidan kilpailukappale on Laura Madekiven säveltämä, Mirjam Paason sanoittama ja Matti Itärannan sovittama. Laulaja itse on alusta asti pitänyt erityisen paljon juuri laulun tekstistä.

Raita iloitsee siitä, että kisassa on mukana myös muita muusikoita, joiden juuret juontavat Keuruun seudulle. Hyvin pärjänneet Lassi Tuukka ja Jyrki ovat nyt sijalla 13. ja Kuisma Eskolan Leola sijalla 19.

Yleisö voi seurata kilpailun kulkua tv-ohjelmissa, netissä ja radiossa. Yle Tv 2:n ohjelmistossa julkistetaan 12 parasta, jatkoon selvinnyttä laulua 27. tammikuuta 2012. Kappaleet valitsee tuomaristo.

Kolmannessa karsintavaiheessa kahdeksan parasta saa jatkopaikan klubikeikalle ja näistä edelleen kuusi jatkaa finaaliin.

Finalistit esiintyvät 25. helmikuuta 2012 miljoonayleisölle Helsingin jäähallissa televisioitavassa suorassa tv-ohjelmassa, jossa yleisö äänestää voittajan.

Voittaja puolestaan esiintyy kansainväliselle, satamiljoonaiselle yleisölle Eurovision 2012 -kilpailussa, Azerbaidzanissa toukokuussa 2012.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)30.11.2011 15:20

Hyvä Raita onnea

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  2. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 73

  3. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  4. Riihon Peräjärvi sai lintupallot

    LUONTO 15.5. 15:09 121

  5. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 1217

  6. Ratapenkereen korjaus katkaisee liikenteen Korkeakoskella

    KYLÄLUUTA 14.5. 15:49 150

  7. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 1911

  8. Auton konepellillä istunut selvisi kolarista vahingoitta

    UUTISET 13.5. 09:51 223

  9. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 2311

  10. FCK yllätti KeuPan

    URHEILU 12.5. 13:26 250

  1. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 2471

  4. Video: Vaarallista leikkiä tulella Keuruun Teboililla

    UUTISET 3.5. 09:11 6441

  5. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  6. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  7. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  8. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  9. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  10. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23896

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2471

  2. Poliisilla mopometrit käytössä

    UUTISET 11.5. 10:48 3123

  3. Kotimäet vaativat itseoikaisua

    UUTISET 8.5. 10:10 4426

  4. Mika Lamminen otteli vapaaottelun SM-kultaa

    URHEILU 8.5. 08:46 484

  5. Vettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä

    UUTISET 8.5. 12:42 412

  6. Itä voitti täpärästi kuntoiluottelun

    KUNNON JUTTU 9.5. 17:11 352

  7. KHO hylkäsi Järvenpään ja Lampisen seututerveyskeskus-valituksen

    UUTISET 9.5. 14:26 3853

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  10. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2471

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  3. Keskusteluaukeama näyttää mallia

    UUTISET 30.3. 11:03 1866

  4. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  6. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23819

  10. Puheenjohtajan ääni ratkaisi kuntaliitoskannan

    UUTISET 2.4. 21:15 171109

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 8 2 10

  2. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 16 1 8

  3. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 12 17 7

  4. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 23 11 6

  5. KHO: Lampisen sai erottaa

    UUTISET 9.5. 14:44 37 67 6

  6. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 247 1 6

  7. Vihjeet eivät ole johtaneet Katjan jäljille

    UUTISET 9.11. 15:37 40 4 6

  8. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 7 3 6

  9. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 19 11 6

  10. Nainen, muuta Mänttä-Vilppulaan – eikä Keuruukaan huono ole!

    UUTISET 21.3. 12:08 52 11 5

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot